lauantai 25. helmikuuta 2017

Uusia noppapusseja, kangaskasseja ja pelipusseja

D-oomin verkkokaupassa on ollut jo Saritan tekemiä keinonahkaisia noppapusseja, mutta nyt hänen ansiokkaiden taitojensa kautta on tullut toisenlaisia noppapusseja. Nekin tietysti käsityötä. Päälipuoli on kestävää huonekalukangasta, sisäpuoli pehmeää, kaunista puuvillaa.

Hinta 15€ TÄÄLTÄ.
Annetaan Saritan itse kertoa kangaskasseista!

Muovikassien ostamaminen tuntuu turhalle ja rimpulat kangaskassit pistää lähinnä ketuttamaan siihen malliin, että se kuuluisa orava jolla on käpykin jäässä, jää ihan kakkoseksi? Jos näin on näreet, tässä on ratkaisu asiaan: (kauppa)kassi, joka varmana kestää ja on hyvä kantaa.

Kassi on valmistettu pääosin kestävästä huonekalukankaasta, ainoastaan päällyspuolen tasku on normaalia, lakananvahvuista puuvillakangasta. Kantokahvatkin ovat leveät ja niistä on hyvä kantaa vaikka puoli kaupallista tavaraa kotiin vähän pidemmänkin matkan päästä. Lisäksi kassissa on puuvillavuori, joten kassi on sisäpuoleltakin söötti kuin mikä. Ja mikä parasta: tässä kassissa ei maidotkaan pääse tanssimaan macarenaa, sillä kassin pohja on näpsäkästi mitoitettu maitopurkin kokoon pienellä väljyydellä. Päällyspuolen taskuun voi sujauttaa vaikka päivän postit matkalla postilaatikolta kotiovelle. Kassin leveys on noin 34cm, korkeus non 38cm ja syvyys noin 10cm.

Materiaalista huolimatta kassin voi pyykätä käsin, tai jos uskaltaa, niin pistää pesukoneeseen käsinpesuohjelmalla putsittavaksi. Ei pöllömpää, vai mitä?

Kasseja on saatavana punaisilla koristenauhoilla (toistaikseksi yksi!) ja aina muodissa olevalla mustalla nauhalla (useampi).

30€ kappale.
Kokomusta löytyy TÄÄLTÄ.
Punaisella trimmauksella TÄÄLTÄ.
Pelipussit ovat keinonahkaa, ja niihin saa sujautettua noppien lisäksi vaikkapa kortteja.

Omasi saat 28 Eurolla TÄÄLTÄ.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti